
Olen Hanna Inkinen, tammikuussa 2026 valmistuva lyhytterapeuttiopiskelija. Päivätyökseni teen vielä henkilöasiakaspalvelun asiantuntijan töitä Espoon työllisyyspalveluissa, mutta haaveilen terapeuttina työskentelystä täysipäiväisesti.
Olen omaa kasvumatkaani 20 vuotta tehnyt kohtaamistyön ammattilainen. Tavoitteeni on pelastaa maailma auttamalla terapeuttisin keinoin ihmisiä voimaan paremmin omassa elämässään. Vahvuuksiani ovat rohkeus, empaattinen ja vahva läsnäolo ja aitous.
Hanna opiskelee IOASTin Läsnäolon ja systeemisyyden lyhytterapeuttikoulutuksessa (LSLT) ja valmistuu 1/2026.
Tutustu koulutukseen »
Lue Hannasta myös IOAST Klinikassa »
1. Matka koulutukseen
Mikä sai sinut kiinnostumaan LSLT-koulutuksesta?
Opiskeltuani ratkaisukeskeiseksi coachiksi ja työskennellessäni asiakastyössä työllisyyspalveluissa olen todennut, että kohtaamistyö on niin minun juttuni. Päätin opiskella lyhytterapeutiksi voidakseni työllistää itseni terapeuttina. LSLT-koulutukseen päädyin, koska olin vaikuttunut Janin läsnäolosta ja tavasta kouluttaa oltuani yhdellä hänen kursseistaan ja katsottuani hänen webinaarejaan aikaisemmin. Myös koulutuksen sisällöt, etenkin konstellaatiot, kiinnostivat minua. Halusin oppia siitä, miten perhedynamiikat vaikuttavat elämäämme ja miten voin auttaa asiakkaitani päästämään irti ylisukupolvisista taakoistaan ja vapautumaan elämään omaa elämäänsä.
Millainen vaihe elämässäsi oli, kun hakeuduit koulutukseen?
Halusin lisää työkaluja voidakseni perustaa oman vastaanoton, sillä haluan pystyä elättämään itseni terapeuttina. Hakeutuessani koulutukseen olin palkkatyössä, mutta työnantajani tukee työntekijöittensä kouluttautumista ja sain opintostipendinkin, koska lyhytterapeutin opinnot tukevat minua myös työssäni työllisyyspalvelujen asiantuntijana.
Oliko jokin oivallus tai hetki, jolloin tiesit että tämä koulutus on sinua varten?
Työssäni tunnen, etten kykene olemaan kaikkea sitä, mitä asiakkaani minulta kaipaisivat. Työllisyyspalveluiden viranomainen on ainoa viranomainen, johon asiakkaan on pakko olla yhteydessä ja välillä tuntuu, että asiakas kaipaisi jotain ihan muuta palvelua. Olen kaivannut työllisyyden asiantuntijuuden lisäksi ainakin psykologin, sairaanhoitajan ja juristin pätevyyttä. Näistä psykologia on lähimpänä omia kiinnostuksen kohteitani ja siksi päädyin opiskelemaan lyhytterapeutiksi. Lisäksi koen kutsumuksekseni tarjota terapiapalveluja kokopäiväisesti ja siihenkin tarvitsen tätä koulutusta.
2. Kokemukset koulutuksesta
Mitä olet oppinut koulutuksessa?
Olen saanut paljon työkaluja ja ymmärrystä, joiden avulla voin auttaa asiakkaitani eteenpäin elämässään. Etenkin konstellaatiot ja niiden merkitys ihmisen irtipääsemisessä ja vapautumisessa omaan elämäänsä ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.
Henkilökohtaisesti olen koulutuksen aikana ja avulla jatkanut matkaani oman kasvuni polulla. En koulutukseen hakeutuessani voinut ymmärtää miten paljon se itsessäni saa liikkeelle ja millaisia oivalluksia saankaan omasta elämästäni, historiastani, reagoinneistani ja asenteistani.
Miten ilmapiiri ja ohjaus ovat tukeneet sinua?
Niin kuin kaikissa ryhmissä, tässäkin ryhmässä on hyvin erilaisia, eri taustoista tulevia, ihmisiä. Olen vaikuttunut siitä rohkeudesta, jolla jokainen on lähtenyt tälle matkalle ja sitä rohkeutta olen myös imenyt itseeni koulutuksen aikana. Olen löytänyt turvallisia koulukavereita, joiden kanssa on ollut helppoa jakaa omaa traumaani ja kasvuani ja toivon, että olen itse osannut olla joillekin samankaltainen turva.
Miten olet kokenut kouluttajien läsnäolon ja ammattitaidon?
Jani ja Mariel luovat omalla olemuksellaan, läsnäolollaan ja osaamisellaan psykologista turvallisuutta, jota ilman tämä hieno matka ei olisi ollut mahdollinen.
Miten tämä koulutus on eronnut muista koulutuksista, joihin olet osallistunut?
Tässä koulutuksessa on ollut ihan erilainen rakkauden ja lempeyden ilmapiiri kuin missään koulutuksessa, jossa olen ollut aikaisemmin. Se on auttanut oppimaan, kun ei ole tarvinnut keskittyä selviämiseen tai muuhun oppimisen kannalta epäolennaiseen.
3. Muutos ja oivallukset
Mikä on ollut merkittävintä tai arvokkainta koulutuksessa?
Merkittävintä ja arvokkainta tässä koulutuksessa minulle on ollut sen ajatuksen vahvistuminen, että kohtaamistyö ja terapiatyö todella on se, mitä minun tässä maailmassa kuuluu tehdä. Koen, että jos meidän on tarkoitus jättää tähän maailmaan jokin jälki, niin ihmisten auttaminen terapeuttisin menetelmin on se jälki, joka minun kuuluu jättää maailmaan.
Miten LST on muuttanut tapaa nähdä ihmisiä, elämää tai itseäsi?
Olen tullut armollisemmaksi sekä itseäni, muita että elämää kohtaan. Olen aina pyrkinyt ymmärtämään ihmisiä ja heidän motivaatioitaan, mutta nyt tunnen, että pystyn ymmärtämään vielä paremmin. Osaan asettaa itseni ja muut ihmiset historian ja perhesysteemin himmeliin, jossa kaikelle on paikkansa ja kukaan ei ole itse keksinyt itseään. Tämä ajatus auttaa minua olemaan armollinen ja rakastavampi kuin aikaisemmin. Olen myös oppinut pysähtymään konfliktien ja ongelmien äärelle ja kysymään itseltäni Mitä rakkaus sanoisi?
4. Terapeuttinen suunta ja arvot
Mikä on sinulle tärkeintä työssäsi terapeuttina?
Tärkeintä työssäni terapeuttina on saada asiakas oivaltamaan itsestään asioita ja näin pääsemään eteenpäin elämässä. Nautin suunnattomasti siitä hetkestä, kun näen asiakkaan silmistä, että jotain muuttui. Tärkeintä terapeuttina on tehdä maailmasta parempi paikka ihminen kerrallaan niillä vahvuuksilla, joita minulla on.
Mitä haluat edistää työsi kautta?
Haluan pelastaa maailman. Tiedostan, että se on ehkä vähän liian suuri pala yhdelle ihmiselle, mutta eikös tavoitteet aseteta korkealle ja tehdä parhaansa? Haluan jättää maailmaan jälkeni saamalla kohtaamani ihmiset voimaan paremmin ja levittämään hyvinvointiaan taas toisiin ihmisiin.
5. Kenelle suosittelisit koulutusta?
Kaikille, jotka ovat valmiit laittamaan myös itsensä likoon ja tutkimaan itseään kasvaessaan lyhytterapeutiksi.
”Mikä kasvumatka! Olen löytänyt taas uusia ymmärryksiä itseeni ja saanut uskomattoman paljon ammattitaitoa terapeuttina.”