
Olen Katja Sippola, ratkaisukeskeinen valmentaja ja lyhytterapeuttiopiskelija, entinen esihenkilö- ja johtamisammattilainen luonnontieteellistekniseltä alalta. Olen tehnyt siis ison suunnanmuutoksen työelämässä, hypännyt tuntemattomaan ja vähän vieläkin ihmetyksissäni siellä.
Olen aito ja arvostava, kuunteleva ja keskusteleva, lämmin ja läsnäoleva - ihminen ihmiselle. Oma elämäni on tarjonnut monipuolisesti haasteita, joista voin ammentaa ymmärrystä monenlaisiin tilanteisiin. Olen myös laajasti kouluttautunut niin akateemisesti kuin kehon ja mielen alueillakin, ja olen valmis laittamaan kaiken osaamiseni peliin asiakkaan auttamiseksi.
Katja opiskelee IOASTin Läsnäolon ja systeemisyyden lyhytterapeuttikoulutuksessa (LSLT) ja valmistuu 1/2026.
Tutustu koulutukseen »
Lue Katjasta myös IOAST Klinikassa »
1. Matka koulutukseen
Mikä sai sinut kiinnostumaan LSLT-koulutuksesta?
Oman elämän murroskohdassa tajusin, että voidakseni elää loppuelämäni toisella tavalla, tarvitsen paitsi uutta osaamista, myös oman tunnetaakkani selvittämistä ja tunnistin tämän koulutuksen mahdollistavan molemmat.
Millainen vaihe elämässäsi oli, kun hakeuduit koulutukseen?
Olin eronnut pitkästä liitosta muutama vuosi sitten, elin uudessa parisuhteessa; olin hypännyt pitkästä työurasta tyhjän päälle, ja koin kaiken kaikkiaan elämän kutsuvan minua nyt uuteen vaiheeseen. Olin – ja olen edelleen – myös pohjattoman kiinnostunut ihmismielestä, sen rajoitteista ja mahdollisuuksista.
Oliko jokin oivallus tai hetki, jolloin tiesit että tämä koulutus on sinua varten?
Olin pitkään jo harjoittanut mindfulnessia, mutta turhautunut siihen hitauteen, millä muutoksia itsessäni havaitsin. Pääkouluttajasta välittyvä viisaus ja hänen sanansa rakkauden ja myötätunnon merkityksestä tietoisuuden rinnalla, vakuuttivat minut siitä, että juuri tämä koulutus on oikea minulle.
2. Kokemukset koulutuksesta
Mitä olet oppinut koulutuksessa?
Olen suorastaan ahminut tietoa ja ymmärrystä koulutusmoduuleiden myötä! Ensimmäiseksi kolahti hyväksymis- ja omistautumisterapia sen käytännönläheisyyden ja rationaalisuuden vuoksi, se sopi hyvin minun luonnontieteellislähtöiseen ajattelutapaani, ja samaan aikaan suorittamani hyvinvointivalmennuksen opinnot Jyväskylän yliopistossa vahvistivat sen soveltuvuuden moneen muutostarpeeseen. Seuraavaksi opetettu tunnekeskeinen terapia avasi minulle varhaisten kiintymyssuhteiden suuren merkityksen ihmisen myöhemmälle elämälle, ja ymmärsin aivan uudella tavalla parisuhdehaasteitani ja pystyin astumaan pois siihen asti vaivanneista toimintamalleista. Tämä oli todella merkittävää parisuhteeni kannalta! Sen jälkeen syvempi tutustuminen konstellaatioon ja kokemukset sen huikeista mahdollisuuksista päästä nopeasti kosketuksiin sellaisten alitajuisten vaikuttimien kanssa, joihin tietoinen mieli ja puhuminen eivät kovin helposti ylety, on entisestään vakuuttanut minua siitä, että tällaisella terapialla on valtavasti mahdollisuuksia parantaa ihmistä!
Miten ilmapiiri ja ohjaus ovat tukeneet sinua?
Ilmapiiri on monella lailla keskeisessä roolissa oman kasvuni kannalta. Tuki toisilta opiskelijoilta on ollut todella merkityksellistä; on ollut arvokasta tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, välillä heikkona ja välillä vahvana, keskeneräisenä inhimillisenä ihmisenä. Toisillemme tekemämme harjoitusterapiat ovat olleet hyvin hoitavia.
Miten olet kokenut kouluttajien läsnäolon ja ammattitaidon?
Kouluttajat ovat kaikki olleet paitsi erittäin osaavia terapia-alueensa suhteen, myös hyvin lämpimiä ja kannustavia ihmisiä, ja koulutuksessa on koko ajan vallinnut rakkauden, myötätunnon ja hyväksynnän ilmapiiri, millä on suuri vaikutus paitsi oppimiseen, myös omakohtaiseen eheytymiseen.
Miten tämä koulutus on eronnut muista koulutuksista, joihin olet osallistunut?
Tämä on ollut vahvasti yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen, ja olemme osallistuneet koko persoonillamme, ei vain ammatillisesti. Ja ne kulmakivet: pysähtymisen taidon opettelu, reflektointi ja myötätuntoinen rakkaudellinen suhtautuminen ovat olleet koko ajan mukana.
3. Muutos ja oivallukset
Mikä on ollut merkittävintä tai arvokkainta koulutuksessa?
Olen saanut paljon: uutta osaamista ja ammattitaitoa, uusia ihmissuhteita, uutta ymmärrystä itseeni, ja koen nyt voivani itsekin välittää tähän maailmaan jotakin hyvää.
Miten LST on muuttanut tapaa nähdä ihmisiä, elämää tai itseäsi?
Näen rakkauden ja myötätunnon olevan merkittävimmät muutoksen välineet ihmisen kasvussa. Oma kasvuni on mahdollistunut erityisesti niiden avulla. Näen nyt sekä itseni että toiset uudessa valossa; voin suhtautua lempeämmin ja levollisemmin kaikkiin haasteisiin ja hyväksyä kaiken vastaantulevan osana elämää.
4. Terapeuttinen suunta ja arvot
Mikä on sinulle tärkeintä työssäsi terapeuttina?
Välittää rakkautta ja myötätuntoa.
Mitä haluat edistää työsi kautta?
Ihmisten hyvinvointia, itsensä ymmärrystä ja hyväksyntää, myötätuntoista ja rakkaudellista suhtautumista itseen ja toisiin, ja sitä kautta parempaa vuorovaikutusta ja rakentavampaa yhteistyötä, pienin askelin parempaa maailmaa meille kaikille.
5. Kenelle suosittelisit koulutusta?
Ihmiselle, jolla on jo jonkin verran psyykkistä työtä itsensä kanssa tehtynä, nöyryyttä tehdä sitä lisää ja hyväksyä oma keskeneräisyytensä, innostus oppia uutta ja vilpitön halu käyttää oppimaansa omaksi ja toisten hyväksi. On tärkeää tunnistaa elämäntilanteensa, mahtuuko siihen tässä kohdassa intensiivinen koulutusjakso ja ehkä siitä seuraava elinikäinen tarve oppia ja ymmärtää lisää :-) Vastuullinen asenne omaan itsenäiseen harjoitteluun tarvitaan, kyky tunnistaa omat rajoitteensa ja erityisesti valmiutta nähdä oman auttamisen halun – joka sinänsä on tärkeää – taakse.
“Suorittamisesta suostumiseen, kriittisyydestä kiitollisuuteen, murehtimisesta myötätuntoon – ja ennen kaikkea rauhattomuudesta rakkauteen.”