Rakastettu

Yhteisöllinen kasvuprosessi

Jani Roman

Me janoamme sitä, että saisimme kokea olevamme rakastettuja.

Etsimme hyväksyntää, yhteyttä, turvaa ja tunnetta siitä, että saamme olla olemassa sellaisina kuin olemme. Moni kärsimyksemme liittyy siihen, ettemme syvällä tasolla koe olevamme aidosti nähtyjä, vastaanotettuja ja iloittuja.

Rakastettu on yhteisöllinen ja kokemuksellinen kasvuprosessi, jossa kolme live-tapaamista, kotona tehtävät harjoitukset ja mahdollisuus vertaisreflektioon muodostavat yhdessä kuukauden mittaisen matkan. Sen aikana otat tärkeitä askelia kohti syvempää yhteyttä itseesi, myötätuntoosi ja omaan paikkaasi elämässä. Ryhmässä yhdistyvät Läsnäolon ja systeemisyyden terapian (LST) näkökulma, meditaatio, konstellaatio ja kokemuksellinen työskentely.

Tämä prosessi on samalla lämmin ja saavutettava tapa tutustua LST:hen sekä syvä henkilökohtainen ja yhteisöllinen matka. LST:ssä tärkeää ei ole vain yksilön sisäinen maailma, vaan myös se, miten paraneminen tapahtuu suhteessa: suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja siihen suurempaan systeemiin, johon kuulumme.

Yhteisöllisyyttä on myös se, että kuljemme saman kaaren samaan aikaan — jokainen omalla tavallaan, mutta kaikki yhdessä.

Rakastettu ei tarjoa nopeita ratkaisuja. Se avaa turvallisen ja kokemuksellisen prosessin, jossa voit vahvistaa kokemusta siitä, että sinäkin saat olla olemassa rakastettuna.


Mitä kasvuprosessissa tapahtuu?

Tapaamme Zoomissa kolmena keskiviikkoiltana kahden viikon välein. Jokainen tapaaminen kestää 2,5 tuntia. Iltojen aikana puhun tapaamiskerran teemasta ja ohjaan meditaatioita sekä konstellaatioita, joiden avulla voit työstää asioita henkilökohtaisesti.

Tapaamisten välillä saat käyttöösi nauhoitettuja meditaatioita, ohjattuja konstellaatioita ja harjoituksia, jotka tukevat ja syventävät omaa prosessiasi kotona. Lisäksi voit halutessasi tavata pienryhmissä muita osallistujia ja harjoitella käytännössä prosessissa opittuja asioita.

Yhteisöllinen ulottuvuus

LST:ssä paraneminen ei tapahdu vain yksin. Siksi myös tässä kasvuprosessissa on mukana yhteisöllinen ulottuvuus.

Jokaisella live-kerralla on mahdollisuus lyhyeen breakout-jakamiseen pienryhmissä. Näissä hetkissä voit tulla kuulluksi ja nähdyksi turvallisessa muodossa, ja samalla harjoitella sitä, miten olla toiselle läsnä. Usein juuri tämä on osa paranemista: emme ainoastaan saa nähdyksi tulemisen kokemusta, vaan opimme myös itse antamaan sitä muille.

Tapaamisten välillä sinulla on halutessasi mahdollisuus jatkaa prosessia pienessä vertaisryhmässä Discordin kautta. Osallistujat jaetaan valmiiksi pienryhmiin, joilla on omat yksityiset kanavansa. Niissä voi jakaa kokemuksia, peilata oivalluksia ja sopia halutessaan myös omia videotapaamisia.

Vertaisryhmään osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Voit tulla mukaan vain live-iltoihin ja harjoituksiin, ja se on aivan riittävää. Mutta jos kaipaat lisää yhteyttä ja peilausta tapaamisten välille, siihen on olemassa lämmin ja joustava mahdollisuus.


Kolmen tapaamiskerran kaari

1

Tulen nähdyksi

Ke 20.5. klo 18–20.30

Nähdyksi tulemisen kokemus on perusta sille, että voimme kokea olevamme hyväksyttyjä. Kun tätä kokemusta ei ole ollut, syntyy helposti syvä yksinjäämisen tunne ja kiintymyssuhdehaavoja, jotka vaikuttavat meihin vielä aikuisinakin.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla tutkimme, mitä nähdyksi tuleminen merkitsee psykologisesti ja kokemuksellisesti. Saat ymmärrystä siitä, miten tätä kokemusta voi vahvistaa, ja lisäksi meditaatioita ja minikonstellaatioita, jotka auttavat sinua sisäistämään sitä omassa elämässäsi.

Tapaamisen jälkeen saat lisäksi kaksi nauhoitettua harjoitusta kotona tehtäväksi.

2

Palaan omalle paikalleni

Ke 3.6. klo 18–20.30

Emme kanna vain omaa historiaamme. Vaikeisiin tunteisiin, ihmissuhteisiin ja sisäisiin ristiriitoihin vaikuttaa myös se systeemi, johon kuulumme — erityisesti perhehistoria ja siihen liittyvät tiedostamattomat sidokset.

Toisella tapaamiskerralla syvennymme siihen, miten voimme tunnistaa sitä, mikä ei oikeastaan kuulu meille, ja miten voimme vähitellen päästää siitä irti. Tämä on paluuta omalle paikalle: kohti omaa elämää, omaa voimaa ja vapaampaa tapaa rakastaa.

Konstellaatio tekee tämän näkyväksi hyvin konkreettisesti. Saat samalla oppia, mikä on konstellaatioiden ydin ja miten sitä voi hyödyntää oman sisäisen prosessin tukena.

Tapaamisen jälkeen saat lisäksi kaksi nauhoitettua harjoitusta kotona tehtäväksi.

3

Toimin rakkaudesta käsin

Ke 17.6. klo 18–20.30

Kun suhde itseen alkaa muuttua, muuttuu myös tapa olla maailmassa. Kun pystymme olemaan itsellemme läsnä myötätuntoisesti — keskeneräisinä, haavoittuvina ja epätäydellisinä — alamme myös nähdä kirkkaammin, mikä meille on todella tärkeää.

Kolmannella tapaamiskerralla tutkimme, mitä merkitsee elää ja toimia rakkaudesta käsin. Miten rakkaudellinen läsnäolo voi näkyä suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja omiin valintoihin? Miten voimme elää enemmän sen mukaisesti, mikä on meille merkityksellistä?

Tapaamisen jälkeen saat vielä harjoituksia, jotka auttavat sinua jatkamaan prosessia ryhmän päätyttyä.


Kenelle tämä prosessi sopii?

Tämä prosessi sopii sinulle, jos:

  • kaipaat syvempää yhteyttä itseesi
  • tunnistat elämässäsi nähdyksi tulemisen tai hyväksynnän haavoja
  • tunnistat kantavasi tunteita tai taakkoja, jotka eivät tunnu täysin omiltasi — esimerkiksi suvussa kulkevia
  • haluat kokemuksellista työskentelyä, et vain asioiden ymmärtämistä
  • kaipaat myötätuntoisempaa ja rakkaudellisempaa suhdetta itseesi ja elämääsi
  • haluat tutustua LST:n maailmaan turvallisella ja käytännöllisellä tavalla

Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta meditaatiosta tai konstellaatioista.

Mitä saat kasvuprosessin aikana?

Prosessin aikana saat:

  • kolme syvää Zoom-tapaamista
  • nauhoitettuja meditaatioita, konstellaatioita ja harjoituksia tapaamisten välille
  • mahdollisuuden breakout-jakamisiin live-illoissa
  • halutessasi vapaaehtoisen vertaisryhmän Discordissa tapaamisten välille
  • kokemuksellisen ja yhteisöllisen tavan tutustua LST:hen

Live-kohtaamiset ovat prosessin ytimessä. Opetukselliset osuudet tallennetaan kahdeksi viikoksi, jotta voit halutessasi palata niihin tapaamisten välillä. Breakout-jakamisia eikä osallistujien henkilökohtaista jakamista tai työskentelyä tallenneta.


Mikä on viestini?

30 vuoden terapeuttisen kokemuksen pohjalta tiedän, että yksi syvimmistä ihmisen kivuista on se, ettemme koe olevamme rakastettuja.

En väitä, että tämä olisi helppo asia ratkaista. Jos se olisi helppoa, se olisi jo ratkaistu. Mutta olen ollut tämän kysymyksen äärellä niin omassa elämässäni kuin asiakkaideni ja oppilaideni kanssa, ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että juuri tätä meidän on kohdattava.

Me olemme ainutlaatuisia, ja sillä on merkitystä, mitä koemme ja mitä meille tapahtuu. Tämä on minun viestini.

Kuka olen?

Jani Roman

Olen Jani Roman, perhekonstellaation ja mindfulnessin pioneereja Suomessa. Olen myös kehittänyt Läsnäolon ja systeemisyyden terapian (LST), jonka kolme ydinelementtiä ovat:

  • rakkaudellinen läsnäolo
  • systeeminen ymmärrys
  • merkityksellinen toiminta

Näihin kolmeen elementtiin sisältyy paljon menetelmiä ja työskentelytapoja, mutta lopulta tärkeintä ei ole tekniikka. Tärkeintä on se, että voimme olla aidosti läsnä ja kohdata sen, mikä meissä ja elämässämme kaipaa nähdyksi tulemista.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan tähän kasvuprosessiin, jossa kiteytyy se, mitä olen oppinut ihmisyydestä, rakkaudesta ja paranemisesta.


Milloin ja missä?

Ke 20.5., 3.6. ja 17.6.2026 klo 18–20.30

Tapaamiset järjestetään Zoomissa. Saat osallistumislinkin ilmoittautumisen jälkeen.

Hinta

Normaalihinta 247 € (sis. alv)

Early bird 197 € (sis. alv) 11.5. asti

Mahdollisuus syventää prosessia

Jos prosessin aikana alkaa nousta syvempiä teemoja ja kaipaat niille enemmän henkilökohtaista tilaa, tai haluat vain vahvistaa nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemusta, voit syventää työskentelyä LST-lyhytterapeutin kanssa.

Kaikki tähän kasvuprosessiin osallistuvat saavat prosessin ajaksi 10 % alennuksen mukana olevien LST-lyhytterapeuttien tapaamisiin. Lista terapeuteista toimitetaan ryhmän alkaessa.

Tämä on luonteva mahdollisuus jatkaa siitä, mihin prosessissa pääset: saada lisää henkilökohtaista tukea, tulla nähdyksi kahdenkeskisesti ja syventää omaa prosessiasi turvallisesti.

Lämpimästi tervetuloa

Jos tunnet, että kaipaat syvempää yhteyttä itseesi, enemmän myötätuntoa ja kokemusta siitä, että saat olla olemassa rakastettuna, tämä prosessi voi olla sinulle tärkeä alku — tai tärkeä askel eteenpäin.

Ilmoittaudu mukaan

Rakastettu on mahdollisuus pysähtyä tämän olennaisen äärelle yhdessä toisten kanssa.